Jos et vielä ole kaupalla käynyt, alkaa jo olla hoppu, sillä kauppa on viimeisen kerran auki tulevana lauantaina 2.4 klo 17 asti. Tuotteita on vielä tarjolla, mutta omansa kannattaa hakea kiireisesti ennen muita. UP. The Shopilla on viimeisten päivien kunniaksi -10% lähes kaikissa tuotteissa ja osassa on vielä superalennukset.
Lauantaina kauppakansaa viihdyttämään saapuu jälleen Mieli! (facebook)
Pojat aloittelevat kello: 16:00 ja tarjolla on musisoinnin lisäksi myös pientä purtavaa.
Tule paikan päälle kurkkaamaan! :)
Näkemisiin,
UP. tiimi
torstai 31. maaliskuuta 2011
Musiikkia ja muutakin performanssia
Perjantaina 25.3 saatiin UP:illa herkkua korville, kun Mieli tuli musisoimaan kaupalle. Ostoksia on aina mukava tehdä musiikin soidessa taustalla, mutta aina mukavampi jos se tulee livenä. :) Lauantaina 26.3 puolestaan saatiin nauttia aivan toisenlaisesta performanssista, kun 3 taideakatemian tanssiopiskelijaa esittivät eläviä mallinukkeja kaupan näyteikkunassa. Mallit kummastuttivat ja ihastuttivat ohikulkijoita aamupäivän ajan. :) Alla voit nähdä kuvia kummastakin tapahtumasta.
Kuvat (Mieli): Piia Peltonen
Kuvat (Elävät mallinuket): Lisa Saloranta
Terv,
UP. tiimi
Kuvat (Mieli): Piia Peltonen
Kuvat (Elävät mallinuket): Lisa Saloranta
Terv,
UP. tiimi
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Suuntaa UP:ille tulevana viikonloppuna!
Vierivä kivi ei sammaloidu. Tulevana viikonloppuna on UP. the shopissa taas tapahtuu! Perjantaina 25.3 Mieli (facebook) tulee soittamaan kaupalle klo 17.30. Jos et kyseistä bändiä ehtinyt avajaisiin kuuntelemaan, on toinen tilaisuutesi tässä. Lauantaina 26.3 puolestaan nähdään "Elävät mallinuket", kun kaupan näyteikkunaan saapuu kolme Turun Taideakatemian tanssin opiskelijaa. Performanssin omainen esitys tapahtuu klo 11-14.
Tervetuloa! :)
Terv,
UP.tiimi
Tervetuloa! :)
Terv,
UP.tiimi
torstai 17. maaliskuuta 2011
Tuotekuvia!
Oletko ihmettelyt mitä ihmettä UP. The Shopissa myydään? Enää ei tarvitse miettiä, sillä voit tirkistellä tuotteita alla olevista kuvia! Valitse lempparisi ja tulee hakemaan se osoitteesta Yliopistonkatu 11. :)
Kuvat: eneas-photography /Evelyn Mora
Terv,
UP.tiimi
Kuvat: eneas-photography /Evelyn Mora
Terv,
UP.tiimi
![]() | |
| Koruja. AHOY!/Elina Inkinen. |
![]() |
| Huopakoruja. Anna Hakkarainen. |
![]() | |
| LILY-kulhot. BE design/Bette Eklund. |
| Pussukoita. Freijan Putiikki/Mari Laaksonen |
| Koruja. Freijan Putiikki/Mari Laaksonen |
| POP-idolini kassit. Iida Halonen. |
| Pleksiriipukset. Iida Halonen. |
| Koruja. Inokin design/Aino Suvanto |
| Riipukset. Inokin design/Aino Suvanto. |
| Postikortit. Jannekalevi/Janne Kunttu. |
| DEER- taulu. Jannekalevi/Janne Kunttu. |
| Mother-taulu. Jannekalevi/Janne Kunttu. |
| Kello. Jannekalevi/Janne Kunttu. |
| Koruja. Jenni Jalava. |
| Kassi & pussukat. Karuma Design/Laura Laukkanen. |
| Lehtiteline. Katariina Laakso. |
| Onnittelukortit. Katariina Laakso. |
| Snöre-jakkarat. Kirsti Lehtinen & Salla Dalén. |
| SAL-paita. Komsikomsi/Zarah Holmberg & Sonja Snickars. |
| RAY-paidat. Komsikomsi/Zarah Holmberg & Sonja Snickars. |
| PENSELMEDALJONG. Komsikomsi/Zarah Holmberg & Sonja Snickars. |
| Valoryijy. Kyllikki Jaakola. |
| Lehtikorut. Mika Metsätähti. |
| Kupla-taulu. Mika Metsätähti. |
| Naamiot. Mika Metsätähti. |
| Nukka-nahkakaulakorut. Mirella D./Linda Huunonen. |
| Korvakorut. Mirella D./Linda Huunonen. |
| Koruja. Miu/Miia Tolmunen. |
| Yrttiruukku. Niko Räsänen. |
| Coctail plate. Niko Räsänen. |
| Pikselipussukka. PiiaP design/Piia Peltonen. |
| Picnic-kassi/viltti. SallaS design/Salla Tervonen. |
| Hopeakoruja. Sanna Kangas. |
| Muffinsiriipukset. Shimauuma/Sonja Ruokonen. |
| John Baptist-kulhot. Sonia Gran. |
| Kangaskassit. Susanna Junttila. |
| Postikortit. Taina Petrell. |
| Tauluja. Taina Petrell. |
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
IPA piipahti UP:illa
IPA, eli Ilostu Pienistä Asioista, tuli perjantaina 11.3 pitämään ihastuttavaa kirjepajaa UP. The Shopille. Ideana oli kirjoittaa kirje, jolla voi ilostuttaa kanssakulkijoita. Kirjeeseen voi esimerkiksi kertoa mikä on tehnyt iloiseksi päivän aikana. Viesti piiloitetaan johonkin julkiseen paikkaan, vaikka bussin penkille, josta sitten joku sen löytää. Paljon uusia kirjeitä on nyt piilotettu ympäri kaupunkia. Löydätköhän juuri sinä yhden niistä?
Kuvat: Erica Ås
Iloisin terveisin,
UP. tiimi
Kuvat: Erica Ås
Iloisin terveisin,
UP. tiimi
Avajaistunnelmia
Pitkä odotus on nyt ohi! :) Saimme kuvat haltuumme ja julkaisemme ne nyt teidän kaikkien iloksi. Kuvat ovat UP. The Shopin avajaisista Dynamosta 2.3.2011. Valokuvauksesta vastasi eneas-photography /Evelyn Mora
Nauttikaa!
Terv,
UP.tiimi
Nauttikaa!
Terv,
UP.tiimi
| Avajaispuhe |
| Ensimmäinen bändi: Mieli |
| Mieli |
| DJ:t Tytöt tahtoo pitää hanskaa |
| Illan toinen bändi: Sounds a bit bitter |
| Sounds a bit bitter |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









